Tervetuloa Punttiryhmän blogiin!

Tänne on tarkoitus sitten laitella juttuja liittyen Verkkokulttuuri -kurssiin.

8 kommenttia »

  1. jubido sanoi:

    Empä edes ole varma, että kirjoitanko oikeaan kohtaan täällä. Toivotaan parasta.. Eipä ole vielä kovinkaan paljon kerrottavaa tahi kommentoitavaa kurssista muuta kuin, että olipa ihmeellinen kaaos.

    Kurssi onnistui sitten olemaan ajatuksia herättävä alusta alkaen ja kirvoitti monen opiskelijan sanaista arkkua. Toivottavasti tuo Habbo hotelli on muuta kuin ärsyttävä ja hankala. Kokemuksia ei ole Habbosta, enkä järin innostunut ajatuksesta edes ole. Tänäänpä tuokin sitten selviää, kun yritän vekslata itselleni semmosen AVATAARIN.

  2. anmako sanoi:

    Itselläni ei vielä ole oikein selkeää kuvaa kurssista, koska tulimme vähän myöhässä luennolle ja hyppäsimme vähän vauhdilla mukaan.;) Habboon kävin heti luomassa oman hahmon, mutta jostain syystä koneeltani en pääse sisälle hotelliin. Herjailee jotain. Täytynee kysyä neuvoja viisaammilta ettei mene koko kurssi höpöksi teknisten vaikeuksien vuoksi. Mutta mielenkiinnolla odottelen mitä kaikkea tässä eteen vielä tulee.

  3. --==ak76==-- sanoi:

    nonii. Habbo- hahmo on luotu ja sisäänajettu. Onpahan ainakin erilainen tämä Verkkokulttuuri- kurssin toteutus verrattuna moneen muuhun. Eikä se ainakaan pahasta ole. Loistavasti saatiin ryhmä täydennettyä viime metreillä ja nyt päästään joukolla Habboilemaan!

  4. aervasti sanoi:

    Avataanpa peli omastakin puolesta.

    Eipä tästä kurssista vielä oikein muuta sanottavaa ole kuin että odotan mielenkiinnolla/kauhulla mitä tuleman pitää. Työskentely Habossa kuulostaa sinänsä jännältä ja uudelta mutta nähtäväksi jää, onko se otettu työskentelytavaksi vain siksi, että niin voi tehdä. Äkkiseltään tuntuu ainakin siltä, että naamatusten harjoitusten tekeminen olisi ainakin nopeampaa ja selkeämpää kuin 3D-maailmassa kikkaileminen. Noh, kahtellaan.

    Off topic: Tosta yläreunan New Post-kikkareesta voi ilmeisesti luoda uusia posteja tähän blogiin. Meinaan vain että yhdelle harkalle voisi aina luoda vaikka oman topikin niin ei tulisi tunkattua kaikkia viestejä tähän yhteen ja samaan :P .

  5. Raija sanoi:

    Anmakon viestiin liittyen arvelen, että työasemalta puuttuu joku flash-softa. Ainakin meillä töissä oli aika ongelmallista, kun ei ollut oikeuksia asennella mitään. Apujahan siihen tarvittiin.

    Käykää katselemassa ColLab-sivua, missä on ohjeita tyrkyllä niin opiskelijoille kuin opeillekin.

  6. --==ak76==-- sanoi:

    Tietoja itsestäni:

    nimi: Antti Kangas
    Habbo: –==ak76==–

  7. aervasti sanoi:

    Ja samat tiedot minusta:

    Nimi: Antti Ervasti
    Habbo: Antti365

  8. jubido sanoi:

    Myöhästyin viime luennolta 20 minuuttia, mutta eipä tuo näyttänyt paljon haittaavan. Pyöräilin niin nopeaa opistolle, että nenästä alkoi verta vuotaa. Sinneppä sitä tuli muutaman metrin verran vedettyä punaista viivaa keskelle Syynimaan metsätietä. Onneksi en pyörtynyt perille päästyäni.

    Tiedot:

    Nimi: Jukka Timonen
    Habbo: Jukka-T


{ RSS-syöte tämän tekstin kommenteista} · { Paluuviiteosoite }

Kommentoi